Tervetuloa Jessnet sivustolle
Yläpuolen valikoista löydät omia animaatioitani, kuvia, Suomen 3D hakemiston esittelysivun ja Flash Pantone sivuston joutavat jorinat.
Mutinaa...

Lokakuun lopussa
Oli se yhtä piinaa kun vanha läppärini näytönohjain hajosi ja jouduin olemaan muutaman päivän ilman konetta. Mitkään arkipäivän askareet eivät tahtoneet kiinostaa ja löhöihin apaattisena sängyssä tuijotellen iltaisin telkkaria. Olin aloittanut juuri isomman projektin ja kaikki tärkeät tiedostot olivat vanhalla koneella. Ostin 3 prosessorisen "normaalin" koneen ja nyt elämä on taas mallillaan. Kaikki ohjelmat asennettu, tiedostot pelastettu ja univelkaa hieman hankittu.
Luin eräästä tiedelehdestä artikkelin vaihtoehtoisista energian talteenottomenetelmistä ja siinä oli juttu kuinka metron rullaportaiden päähän on asennettu paineherkkiä antureita ja ihmisten kävellessä niiden yli, tuo liike muutetaan sähköksi. Tuotto on pientä, mutta näköjään jossain mielessä kannattavaa. Tämä juttu herätti mielenkiintoni asiaan ja sain oman idean... miksi ei hyödynnetä metrotunnelissa liikkuvaa ilmaa? Esimerkiksi Helsingissä on noin 6,5 kilometriä tunneli maan alla ja junat kulkevat aika tiheästi työntäen ilmamassoja edellään. Nykyään tuo ilman vaihtelut hoidetaan paineentasaus tunneleilla mutta miksi ei voisi hyödyntää sitä toisella tavalla ja asentaa aina 100 metriä ennen asemia tunnelin seiniin pyöriviä keräimiä jotka junan tullessa ottaisivat talteen tuulen energian? Samalla se vähentäisi junien jarrutukseen kuluvaa energiaa? Kehittelen tällä hetkellä keräimen prototyyppiä tietokoneella ja yritän perehtyä asiaan lähemmin....
ps. Otin yhteyttä erääseen Suomen suurimpaan tuulivoimayhtiöön ja tiedustelin teknisiä tietoja pienistä tuuligeneraattoreista (pyörimisnopeuksista, ym...) ja vastauksena tuli:"Keräämme sähköä akkuihin" Terveisin tiedottaja... eli höpön höpö.
Miten menee...
Syyskuun 1.
Koulut alkoivat ja minulla vapaa-aika lisääntyi jopa kolmella tunnilla päivässä!. Pari viikkoa on mennyt saman projektin kimpussa. Katselin netistä maalifirmojen ohjelmia millä voi värittää talon osia mieleisekseen ja päätin tehdä oman version joka ehkä myös päätyisi myyntiin. Katso tarkemmin tuolta 3D KUVAT sivulta.
Elokuun 8.
Koulut alkaa ja oma vapaa-aikani lisääntyy hieman. Nuorempi poika Jami aloittaa ensimmäisellä luokalla ja onneksi koulu on muutaman sadan metrin päässä, joten on yksi murhe vähemmän, ei tarvitse aina huolehtia katujen ylittämisestä. Jesse aloittaa viidennen luokan samassa koulussa ja tänä vuonna täytyykin olla vähän tiukempi noiden läksyjen kanssa, viides luokka alkaakin käymään jo tosissaan opiskelusta.
Heinäkuun 6.
Poikien kesäloma jatkuu ja minulla alkaa vapaa-aika taas syksyllä kun pojat lähtevät kouluun. Kesän alkupuoli sujui totuttuun tapaan, käytiin normaalit kesäkohteemme kertalleen läpi, Lintsi, Suomenlinna, Seurasaari, Korkeasaari, jne... Animaatio- ja malli-ideoita on tekeillä useitakin. Joka päivä olen myös yrittänyt saada muutaman tunnin aikaa opiskeluun. Hankin Adoben Master Collectionin ja tällä hetkellä päivitän tietojani actionskriptin uusimmasta versiosta ja aloitin After Effects:n intensiivisen opiskelun.
Heinäkuun 6.
CSS ja DIV: Pimeä puoli
Internetsivustojen selailu alkaa tuntumaan aika tylsältä. Kaikki tekevät kaksi- tai kolmepalstaisia WorldPress tyylisiä sivuja joita ei erota toisistaan kuin hieman erilainen värimaailma. Mihin on kadonnut grafiikka, mihin kokeilunhalu ja luovuus? Alan ammattilaiset keskustelevat tiivisti siitä miten viisi elemettiä, header, palstat ja footer, on parasta sijoittaa, mikä fontti sopii? Ja jos joku laittaa yhdenkin graafisen elementin sivua piristämään, tulee tyrmääviä kommentteja läjäpäin. Joskus tuntuu että nykyään sivuja tehdään pienessä kuplassa, tehdään sivuja ammattilaiselta toiselle ammattilaiselle ja naureskellaan suuren yleisön mieltymyksille. ComicSans on kaamea, mutta suuri enemmistö "tavallisia" sivujen käyttäjiä pitää siitä, ihmiset pitävät sivuista missä on paljon grafiikkaa, eikä heitä kiinnosta tuon taivaallista fontti, tai sivun asettelu. Ainoa kriteeri mikä on tärkeää, on sisältö. Graalin Maljan nykyversio: Etsitään täydellistä valkoista, tyhjää sivua, mikä tietenkin on mahdotonta, mutta yritetään päästä sitä mahdollisimman lähelle.
Projekti, T-paita
Pingstate foorumilla monet ovat esitelleet t-paitamallejaan ja päätin suunnitella ensi kesäksi oman t-paidan ja painattaa niitä, ehkä kymmenisen kappaletta, näin aluksi. Jos kiinnostusta löytyy enemmänkin ajattelin tehdä muutaman mallin lisää ja painattaa hieman isompia määriä. Täytyy ensin ottaa selville mistä löytyisi edullinen paitojen painatuspaikka täältä Helsingistä.
Tuo rahoituspuoli taitaa olla vain paha
kompastuskivi paitahankkeessakin. Juuri kun on saanut siirrettyä syrjään sen verran että osto olisi mahdollinen, tulee jotain paljon
tärkempää rahanmenoa. Uusia talvivaatteita lapsille, töllötin hajoaa.. ja eikun uusi tilalle jne... jne... Viime talvi oli siitä hyvä, ettei
tarvinnut satsata taas luistimiin ja suksiin. Täällä Helsingissä taisi lunta olla maassa yhteensä ehkä viikon verran.
